Helteistä asuntomessukesää vielä kerran muistellessa – kiitos kaikille osastollamme vierailleille!

Asuntomessu-instituutiomme on ainutlaatuinen! EN-apuvälineiden ulkomaiset tavarantoimittajat ovatkin pitkin kesää ihmetelleet tapahtumaa, jossa parhaimmillaan vierailee yli 100 000 kävijää.

Vaikka Jyväskylän noin 120 000 kävijää oli lievä pettymys messujärjestäjille, tarkoittaa se päivätasolla kuitenkin noin 4000 kävijää. Ja se on kelpo saavutus verrattuna muihin messuihin, joihin osallistumme vuoden mittaan.

Jyväskylän asuntomessut 2014Esteetön perusvire

Jyväskylässä oli kiinnitetty erityishuomiota esteettömyyteen. Kaikkiin näyttelykohteisiin oli pyritty järjestämään kulkuyhteys myös erilaisten liikkumisen apuvälineiden käyttäjille. Kaikissa kohteissa ei aina päästy suositusten mukaiseen lopputulokseen esim. tontin muodon, korkoerojen tms. takia. Mutta mikä tärkeintä, kaikissa kohteissa asia oli huomioitu niin hyvin kuin mahdollista. Ja tästä kiitokset kuuluvat Jyväskylän järjestelyorganisaatiolle, joka omalta osaltaan nosti esiin tämän niin tärkeän asian.

Kiinnostiko esteettömyys kävijöitä?

WP_20140720_002

Luonnollisesti valtaosa kävijöistä oli nuorehkoja perheitä, jotka hakivat ideoita kodin rakentamiseen sekä sisustamiseen. Heille esteettömyys ei välttämättä ollut se ykkösjuttu, mutta silti olemme tyytyväisiä osastomme kävijämääriin sekä kävijöiden osoittamaan kiinnostukseen esteetöntä asumista kohtaan.

Toimitimme useisiin asuntomessujen näyttelykohteisiin rampit, jotka helpottivat satojen lastenrattaiden kanssa liikkuneiden perheiden tutustumista asuntomessualueeseen.

Messuille pääsi myös laivalla Jyväskylän keskustasta ja toimitimme sekä Lutakon satamaan että Äijälänrannan laiturille rampit, joita käyttivät WP_20140626_010kaikki laivoilla liikkuneet messuvieraat. Pääsimme näin konkreettisesti levittämään esteettömyyden ilosanomaa.

Melkein kaikilla meistä on vanhemmat, isovanhemmat, sukulainen tai tuttava, jolle esteettömyys on tärkeä ja ajankohtainen asia. Ja on hyvä muistaa, ettei esteettömyys ole pahaksi kenellekään!

Tiedostavatko päättäjät?

Kävijöiden joukossa oli runsaasti myös kuntien, kaupunkien ja kuntoutusosastojen henkilöstöä. He tutustuivat osastoomme ihan ammattimielessä. Olikin ilahduttavaa huomata, että apuvälinepäätöksiä tekevät tahot ovat aidosti kiinnostuneita esteettömästä rakentamisesta ja nykyaikaisista, turvallisista apuvälineistä.

Hyvin suunniteltu olisi puoliksi tehty…

Ihmisten tietoisuus esteettömyydestä lisääntyy kiitettävästi, mutta silti törmäämme tapauksiin, joissa esteettömyysasioita ei ole riittävästi huomioitu rakennushankkeiden suunnitteluvaiheessa. Emmekä nyt tarkoita pelkästään rakennusmääräyksiä vaan esimerkiksi ramppeja ja niiden kaltevuuksia. Kustannustehokkuuden nimissä on vaarana ajautua ns. ”harmaalle alueelle”, jossa täytetään kyllä lain kirjain, rimaa hipoen, mutta ei todellakaan kunnioiteta lain henkeä. Aidosti taloudellista ajattelua olisi huomioida nämä asiat jo suunnitteluvaiheessa, eikä korjata lyhytnäköisiä ratkaisuja kalliilla myöhemmin.

Kuten jo aiemmin totesimme, asuntomessuilla oli vilpitön pyrkimys korostaa esteettömyyttä. Tämä näkyi mm. siinä, että näyttelykohteissa panostettiin laadukkaisiin ja turvallisiin ratkaisuihin, eikä esim. sisäänmenoissa sorruttu notkuviin lauta- tai vanerilevyluiskiin.

Mitä uutta meiltä?

Osastollamme oli kaksikin mielenkiintoista uutuutta: Olli-pesuistuin ja Armi-tuoli.

WP_20140808_004 kaide-11

Halusimme esitellä ne kävijöille ja samalla seurata ihmisten ensireaktioita. Osastolla kävijät saivat tehdä lähempää tuttavuutta tuotteiden ja niiden toimintojen kanssa.

Armi-tuolin nostavaa mekaniikkaa testasi perusteellisemmin arviolta 250 kävijää. Lähes kaikki olivat tyytyväisiä, ja yllättyneitäkin, tuolin ylösnousua helpottavista ominaisuuksista. Uskommekin, että Armi-tuoli löytää paikkansa, ei ainoastaan kotikäytössä vaan esim. apteekeista ja muista palvelupisteistä. Armi on erinomainen tuoli henkilöille, joille istuutuminen ja nouseminen on haastavaa liikuntarajoitteen takia.

Huippu juttu!

Olemme tyytyväisiä messuihin, jotka olivat kokonaisuudessaan hienosti järjestetyt. Alue oli aivan huippuluokkaa mm. omine uimarantoineen. Jos ajelet Keski-Suomessa päin, kannattaa pyörähtää alueella, ihan vaikka vain autonikkunasta ihastellen.

Kohti syksyä!

Kesä on nyt vääjäämättä taittumassa syksyä kohden ja on aika laatia loppuvuoden
suunnitelmat.

Yksityiselämässä tämä voi tarkoittaa uutta harrastusta, terveempiä elämäntapoja, puutarhan syyskunnostusta, matkaa jonnekin kauas tai vaikkapa kauan kaivattua remonttia – mikä kenellekin sopii.

Työrintamalla tuleva syksy on kriittisen tarkastelun aikaa – mihin kaikkeen resurssit riittävät. Suomen taloudellinen tilanne on nyt sellainen, että tarvitaan paitsi pääministerin optimismia myös perusteellista analysointia ja asioiden priorisointia – mikä on viisasta ja mitkä ratkaisut kokonaisuuden kannalta parhaita.

Tuhannet yritykset ja kotitaloudet miettivät samoja asioita parasta aikaa ja toivoa sopii, ettei paljon puhuttu resurssipula johda siihen, että esteettömyyteen liittyviä toimia karsitaan ja hankkeita lykätään.

Omalta osaltamme aiomme pitää esteettömyyteen liittyviä teemoja jatkossakin aktiivisesti esillä. Osallistumme jälleen lokakuun alussa FinnBuild-messuille, ja esittelemme silloin käänteentekevän uutuuden, joka parantaa kaikkien hoitolaitosten, ryhmäkotien ja vastaavien turvallisuutta sekä henkilöstön ergonomiaa. Mutta tästä lisää FinnBuildissä…

Esteetöntä syksyä!