YLÖS, ULOS JA LENKILLE…

Niilo Tarvajärvi kehotti aikoinaan kansaa liikkumaan ja marssimaan luontoon. Näin kesän alussa ja kauniina päivänä onkin vaikea perustella, miksi ei lähtisi. Kaikille ei kuitenkaan tämän neuvon noudattaminen ole ihan yksinkertaista. Erilaiset liikkumisen vaikeudet ja sairaudet tuovat omat haasteensa lenkille lähtöön. Pyörätuolit ja rollaattorit ovat hyviä liikkumisen apuvälineitä, mutta nekin on tarkoitettu mieluummin tasaisella maalla, ja asfaltilla, liikkumiseen.

Erilaiset liikkumisen rajoitteet aiheuttavat sen, että vaikka käytössä olisikin jokin apuväline, omat voimat eivät riitä kelaamaan kuin lyhyitä matkoja. Myös epätasainen maasto saattaa rajoittaa liikkumista heikentyneen tasapainon ja voimien vähyyden vuoksi.  Erityisesti niillä henkilöillä, jotka tarvitsevat avustajan aina liikkuessaan, vaatii ulos lähteminen ylimääräistä suunnittelua, avustajan ja aikataulujen sopimista.

Onneksi nykyään valmistetaan myös sellaisia liikkumisen apuvälineitä, joiden avulla hyvinkin vaikeassa tilanteessa oleville henkilöille avautuu mahdollisuus ulkoilma- ja luontoelämyksiin. Seuraavassa muutama esimerkki apuvälineistä, jotka mahdollistavat luonnossa liikkumisen ja ”kylillä kurvailun” myös silloin, kun liikuntarajoite on huomattava.

TERAPIAPOLKUPYÖRÄT

Kolmipyörät soveltuvat henkilöille, jotka kykenevät ajamaan yksin sekä niille, jotka tarvitsevat avustajan. Kolmipyörät ovat turvallisia, lähes kaatumattomia, ja niiden käyttökausi on pidempi kuin kaksipyöräisillä, sillä pikku jää ei niiden kulkua haittaa. Kolmipyörissä on joko kaksi pyörää edessä ja yksi takana tai päinvastoin. On käyttäjän mieltymyksistä kiinni, kumpi malli koetaan paremmaksi. Jotkut hahmottavat polkupyörän leveyden ja liikkumatilan tarpeen helpommin, jos edessä on kaksi pyörää.

tasapainoinen ja turvallinen kolmipyörä

trident-kolmipyörä

blogi_5

Side-by-side-kolmipyörä

Sähköavusteisia pyöriä on ollut markkinoilla jo vuosia ja ne ovatkin avanneet uuden maailman pyöräilyyn. Apumoottoria käytetään paljon varsinkin erilaisissa Tandem-malleissa.

 

Perinteisen Copilot-tandemin rinnalle on kehitetty 3-pyöräiset mallit yhdelle polkijalle (Comfort) sekä kahdelle rinnakkain istuvalle polkijalle (Side-by-side). Näitä viimeksi mainittuja malleja on hankittu erilaisiin palvelutaloihin ja toimintayksiköihin koko asiakaskunnan iloksi.

Side-by-side-kolmipyörät

Tekniikan kehittyminen on pienentänyt akkujen kokoa ja tuonut niihin lisää tehoa. Nykyään myös apukuljettajan ”pakkopolkemisen” voi kytkeä pois päältä, mikä on avannut mahdollisuuksia hyvin monenlaisille henkilöille päästä nauttimaan pyöräilyn vauhdista ja riemusta.

 

Joskus asiakasta ei saada turvallisesti istumaan Comfortiin tai Side-by-side-malliin, jossa on terassituolin tyyppiset istuimet, edes turvavöiden avulla. Silloin voi kokeilla Duet-mallia, jossa etuosa on kuin pyörätuoli ja takaosa kuin polkupyörä. Myös Duetia saa sähkömoottoriavusteisena.

Duet-pyörä, jossa yhdistyvät polkupyörä ja pyörätuoli

Duet-pyörä, jossa yhdistyvät polkupyörä ja pyörätuoli

Mikäli tasapainoisen, hyvän asennon löytäminen on hankalaa tähänkin malliin, kannattaa kokeilla Stabilo-asentotyynyä, jolla saadaan varsinkin lapsille ja nuorille hyvä ja turvallinen istuma-asento.

Stabilo-asentotyyny

Stabilo-asentotyyny

 

 

 

 

 

 

 

Mikäli oma pyörätuoli on ainoa paikka, jossa istuma-asento on hyvä, voi Malikelta (www.malike.fi) vuokrata pyörän, jossa on edessä kallistuva lava, johon pyörätuoli voidaan kiinnittää. Malikella on muutoinkin laaja valikoima vuokrattavia, talvi- ja kesäkäyttöön soveltuvia, liikkumisen apuvälineitä.

malike

 

 

RATTAAT JA MUUT KULKUNEUVOT

Avustajaa tarvitseville on tarjolla runsas valikoima erilaisia liikkumisen apuvälineitä, joiden avulla on mahdollista lähteä vaikka tunturivaellukselle tai kuntopoluille. Mm. Kangoo-monitoimirattaan mallivalikoima on laajentunut ja nyt myös aikuisten Kangoota saa kolmessa eri koossa. Isot pyörät mahdollistavat liikkumisen vaikeassakin maastossa. Myös Kangoo-rattaita voi vuokrata Malikelta.

blogi_7 blogi_2

 

 

 

 

Vaativiinkin olosuhteisiin sopii mm. norjalainen Multi, jota voidaan muokata erilaisiin tarpeisiin mm. renkaita vaihtamalla.

Multi

Multi

 

 

 

 

 

 

 

STABILO-ASENTOTYYNYT

Stabilo-asentotyynysarja soveltuu erinomaisesti istuma-asennon tueksi mitä erilaisimpiin apuajoneuvoihin ja myös pyörätuoleihin. Stabilo muotoutuu aina istujan mukaan ja antaa mahdollisimman hyvän ja yksilöllisen tuen. Asentotyyny on helppo ja edullinen tapa muokata apuvälineen istuin juuri omiin tarpeisiin soveltuvaksi.

Stabilo-asentotyyny

Stabilo-asentotyyny

PÄÄSY POIS KOTIYMPYRÖISTÄ JA RUTIINEISTA VIRKISTÄÄ

Yllä esitetyt vaihtoehdot ovat uusinta uutta alalla, joka kehittyy koko ajan. Kenenkään ei enää tarvitse jäädä neljän seinän vangiksi – kaikilla on teoreettinen mahdollisuus virkistäytymiseen ja luonnosta nauttimiseen.

Toki tunnistamme ja tunnustamme apuvälineiden hintojen asettamat haasteet. Yksittäisillä perheillä ei ehkä ole mahdollisuutta hankkia omaa laitetta ja kunnat ovat haluttomia kasvattamaan omia sote-kustannuksiaan vallitsevassa tiukassa taloustilanteessa. Myös Sote-uudistus omalta osaltaan sekoittaa rahoitustilannetta.

Juuri näistä syistä johtuen apuun on tullut MALIKE (Matkalle Liikkelle Keskelle Elämää), jonka toiminta-ajatus on hankkia erilaisia talvi- ja kesäkäyttöön tarkoitettuja liikkumisen apuvälineitä, joita sitten vuokrataan edullisesti perheille. Kannattaa ehdottomasti tutustua: http://www.malike.fi. Sivuilta löytyy vuokraamojen osoitteet ja yhteystiedot sekä kaikki vuokrattavat välineet. Lisäksi Malike järjestää leirejä ja tapahtumapäiviä, joissa voi käydä kokeilemassa erilaisia välineitä asiantuntijoiden opastamana.

Toivotamme kaikille aurinkoisia ja liikunnallisia kesäpäiviä!

EN-tiimi

Mainokset