Päivittäin sadat ihmiset kaatuvat pääsemättä omin voimin ylös. Resurssien niukkuus, kiire, voimattomuus – siinä muutama tekijä, joiden takia kaatunut henkilö joutuu hyvinvointiyhteiskunnassamme odottamaan ylös nostamistaan luvattoman kauan! Ei pidä myöskään vähätellä raskaiden potilaiden nostamisesta hoitajille muodostuvaa ergonomista riskiä – hento hoitaja joutuu pakostakin odottamaan ”nostoryhmää” paikalle, koska ei yksin pysty nostoa turvallisesti suorittamaan.
Tanskalainen Liftup A/S halusi kehittää ratkaisun, joka takaisi kaatuneelle henkilölle turvallisen, stressittömän ja inhimillisen kohtelun ja nostajalle mahdollisuuden hoitotyöhön ilman fyysistä riskiä. Ideana oli auttaa yhtälailla omaishoitajia, perus- ja sairaanhoitajia sekä ensihoitajia. Moniammatillisena yhteistyönä Liftup kehittikin Raizer®-nostotuolin, jonka avulla kaatunut henkilö saadaan nostettua lähes seisovaan asentoon muutamassa minuutissa vain yhden nostajan avulla.
Akkukäyttöinen, helposti kantolaukuissa kuljetettava nostolaite on saanut maailmalla paljon kiitosta. Viime keväänä Tanskan viranomaiset suorittivat laitteelle kattavat WTE-testit. (Tässä linkki testiraporttiin.) Laite oli ehdolla myös vuoden innovaatioksi Altenpflege 2015 Innovation Award -kilpailussa.
Tuolin rakenne
Nostotuoli on valmistettu kevyistä, mutta erittäin kestävistä materiaaleista. Tuolin keskeinen osa on nostoelementti, johon kevyet alumiinijalat kiinnitetään ennen nostoa. Nostoliikettä ohjataan joko tuolin sivussa olevilla painikkeilla tai kaukosäätimellä.
Tekniset tiedot
- nostokapasiteetti: Max. 150 kg
- nostoliikkeen kesto: 20–30 sekuntia
- laitteen paino: tuoli 9 kg + jalat 4 kg = yhteensä 13 kg
- istuimen leveys 47 cm ja syvyys 22 cm
- akun kesto: täydellä akulla n. 40 nostoa maksimikuormalla ja n. 100 nostoa normaalipainoisella kuormalla
- akun latautumisaika: max. 6 tuntia
- tyhjän akun pikalataus: 10–15 minuutin latauksella pystytään suorittamaan yksi nosto
- akkulaturit (2 kpl): Soniel 12 V, 100–240 V
- autolaturi: 12 V
Toimintaperiaate
Maassa makaavan henkilön alle laitetaan nostolaitteen pikalukituksella varustetut nostojalat, jotka kiinnitetään nostoelementtiin. Nostettavan henkilön lantion ympärille kiinnitetään nostotuolissa oleva turvavyö. Aloitetaan nosto, joko tuolissa olevilla painikkeilla tai kaukosäätimellä. Tuetaan nostettavan henkilön päätä noston aikana ja muutenkin huolehditaan potilaasta ja luodaan hänelle turvallinen olo. Potilaalla on koko ajan kontakti lattiaan ja hän näkee nostajan kasvot, mikä rauhoittaa muuten pelottavaa tilannetta. Jatketaan nostoliikettä kunnes potilas on joko istuma- tai lähes seisovassa asennossa. Potilas siirretään mahdolliseen jatkohoidon mukaisesti esim. vuoteelle tai tuolille. Tässä linkki valmistajan esittelyvideoon. Ja tässä toinen video.
Miksi nostotuolin hankintaa kannattaisi harkita?
Raizerin® avulla nostoon tarvitaan vain yksi henkilö eli näin voidaan vähentää paikalle kutsuttavien ”nostoryhmien” käyttöä. Nostavan henkilön ei tarvitse olla fyysisesti vahva, koska laite huolehtii nostoliikkeestä. Sekä nostettavalla että nostavalla henkilöllä on rauhallinen ja luottavainen olo noston aikana. On myös potilaan etu, että oma hoitaja tekee noston muuten niin stressaavassa tilanteessa.
Hoitohenkilöiden loukkaantumiset ja sairauspoissaolot vähenevät.
Kotihoidossa vältytään turhilta ambulanssikutsuilta, jos kaatunut henkilö ei ole muuten loukkaantunut. Samalla sairasautojen työaikaa vapautuu muihin tehtäviin ja sitä kautta saavutetaan myös kustannussäästöjä.
Laitteen puhdistaminen on helppoa harkittujen materiaalivalintojen vuoksi. CE-merkitty, patentoitu laite ja rekisteröity tuotemerkki herättävät omalta osaltaan ansaittua luottamusta.