Juupas – eipäs – ehkä

Oletko ollut tilanteessa, jossa etsitte kaikkia osapuolia tyydyttävää apuvälineratkaisua Vammaispalvelulain hengessä? Oliko helppoa yhdistää kodin muutostöissä sairaan ja/tai vammautuneen asiakkaan toiveet, sairaudesta tai vammasta aiheutuneet fyysiset rajoitteet, kunnallinen tuki/rahoitus ja rakennustekniset vaatimukset? Haastavaa? Mutta täysin mahdollista!

Seuraavassa haluamme nostaa esille muutaman asian, joiden pohtiminen ennen tällaista moniammatillista tarvekartoitusta voisi hyvinkin helpottaa tätä prosessia ja edesauttaa parhaan ratkaisun löytymistä.

Kun asiakkaalla ilmenee sairauden tai muun vamman vuoksi tarvetta Vammaispalvelulain mukaisiin kodin muutostöihin, järjestetään yleensä tapaaminen asiakkaan ja kunnan vammaispalvelujen edustajan kesken. Lain hengessä asiakkaalle halutaan tarjota palveluja ja apuvälineitä, joiden avulla hän voi palata kotiin sairaalajakson jälkeen tai jatkaa omassa kodissa elämistä mahdollisimman pitkään ja turvallisesti. Tapaamisen tarkoituksena on arvioida asiakkaan kunto ja kartoittaa, mitä muutostöitä tarvittaisiin päivittäisistä toiminnoista selviämiseksi. Kunnasta ja tarvittavien muutostöiden laajuudesta riippuen tapaamiseen kutsutaan yleensä mukaan myös toiminta- ja fysioterapeutti, apuvälineiden ja palvelukokonaisuuksien toimittaja ja/tai rakennusalan ammattilaisia.

Mutta palataanpa A:han…

Millainen työnjako näissä tilanteissa on kunnan näkökulmasta katsottuna, eli mitkä työt ovat terveydenhoidon osa-aluetta ja mitkä vammaispalvelun?

Kaikki irralliset apuvälineet (suihkutuolit, suihkupyörätuolit, wc-istuimen korotuspalat jne.) kuuluvat terveydenhoidon toimialaan ja niiden jakelua ja lainausta organisoidaan terveyskeskusten apuvälineyksiköiden kautta.

Kiinteästi asuntoon tai kiinteistöön asennettavat apuvälineet (seinäkiinnitteiset suihkutuolit, matalat suihkukaapit, pesevät wc-laitteet, rampit, luiskat, erilaiset hissit ja henkilönostimet) kuuluvat Vammaispalvelun vastuualueeseen. Myös kiinteistöön kohdistuvat muutokset, kuten ovien levennykset, keittiömuutokset ja mahdolliset ammeen poistot ja wc-tilojen muuntaminen suihkukäyttöön kuuluvat samaan vastuualueeseen. Ja näihin muutostöihin keskitymme tässä artikkelissa.

Ketkä päättävät muutosten laajuuden ja toteutustavan?

Kaikissa muutostyöhankkeissa on osallisena kunnan Vammaispalvelun työntekijä. Hän huolehtii siitä, että hanke toteutetaan kunnan ohjeiden ja budjetin mukaisesti, Vammaispalvelulain määräyksiä noudattaen.

Toiminta- ja/tai fysioterapeutti on saattanut jo aiemmin käydä asiakkaan luona, esimerkiksi apuvälineen lainaamiseen liittyen. Siksi onkin luonnollista, että hän/he osallistuvat myös muutostöiden suunnitteluun – onhan heillä ensi käden tietoa asiakkaan voinnista ja tarpeista. Terapeutit arvioivat asiakkaan tarpeet fysiologiselta kannalta ja heidän lausuntonsa, josta ilmenee kodin muutostöitä edellyttävät kohteet ja se mitä terveyden ja toimintakyvyn kannalta on huomioitava, on samalla koko muutostyösuunnitelman pohja.

Rakennusalan asiantuntijoita tarvitaan paikalle yleensä silloin, kun hankkeeseen liittyy kynnysten poistoja, oviaukkojen levennyksiä, wc- ja suihkutilojen rakennemuutoksia, henkilönostinten asennuksia sisälle tai sisäänkäynnin yhteyteen. Asiantuntijan roolissa voi olla kunnan rakennusosaston edustaja, rakennusneuvoja tai sosiaaliviraston päätoiminen rakennusmestari, joka on erikoistunut juuri muutostöihin ja niiden arviointiin. Tämä henkilö usein myös hoitaa yhteydet urakoitsijoihin ja valvoo aikanaan työmaan edistymistä ja valmistumista. Joissakin kunnissa oma henkilöstö vastaa myös käytännön rakennustöistä.

Suurimmissa kunnissa, joissa muutostöitä tehdään paljon, on hiotut prosessit – tarvekartoitukset, apuvälinehankinnat ja asennukset hoituvat rutiinilla. Pienemmissä kunnissa muutostöitä tehdään harvemmin eikä päättäjillä siksi aina ole ajantasaista tietoa nopeasti kehittyvistä apuvälinemahdollisuuksista. Jos esimerkiksi tarvitaan apuvälineitä, jotka eivät ole tuttuja päättäjille, saatetaan asiakasta pyytää hankkimaan tietoa markkinoilta ja toimittamaan tuotetiedot omaan kuntaan. Tämän jälkeen kunnan edustaja ryhtyy tekemään jatkoselvittelyjä ja pyytää mahdollisesti esittelyjä ja tarjouksia.

Millä rahalla?

Kaikki kunnan edustajat toimivat virkavastuulla eli heidän on huolehdittava siitä, että suunnitellut muutostyöt ovat määräysten ja asetusten mukaisia. He huolehtivat myös siitä, että valitut ratkaisut ovat käyttäjälle turvallisia. Kaikki prosessiin osallistuvat tahot luonnollisesti toivovat, että lopputulos olisi kaikkien kannalta toimiva ja hyvä. Lain pykälät jättävät kuitenkin paljon tilaa harkinnalle. Viime aikoina määrärahat, tai pikemminkin niiden niukkuus, on vaikuttanut tehtyihin töihin ja niiden aikatauluihin. Pahimmassa tapauksessa kipeästi tarvittavia muutostöitä on jouduttu siirtämään seuraavalle budjettikaudelle.

Muutostöitä ei pidä aloittaa ennen kunnalta saatua virallista rahoituspäätöstä. Näin vältytään turhilta erimielisyyksiltä.

Haasteita?

Hankeen toteutustapa vaihtelee riippuen mm. siitä, onko asiakkaan selviydyttävä arjen toiminnoista yksin vai onko hänellä perhettä ja/tai avustajaa tukenaan. Suunnitteluun vaikuttaa olennaisesti asiakkaan elämäntilanne.

Koska puhumme hankkeista, joihin liittyy aina voimassa olevan lain asettamat vaatimukset, toisaalta niukat määrärahat sekä asiakkaan toiveet, on selvää, että ongelmia syntyy. Mikäli hanketta tarkastellaan pelkästään kustannusten näkökulmasta, ei se välttämättä takaa parasta lopputulosta, asiakkaan mielestä ainakaan.

Esimerkki 1:

Asiakas toivoo hissiä ulko-ovelleen – mutta päädytäänkö tarvekartoituksessa hissiin vai johonkin muuhun ratkaisuun?

Päätökseen vaikuttavat useat eri tekijät:

A) Asennuskohteen korkoero

  • Matalat sisäänkäynnit mahdollistavat ramppiratkaisut, jotka ovat hissiä edullisempia.
  • Yli metrin korkoerot vaatisivat usein yli 10 metriä pitkän rampin (lepotasoineen), jolloin hissikin on jo varteenotettava vaihtoehto.
  • Kovin mataliin korkoeroihin ei hissi ole useinkaan se järkevin ratkaisu.
  • Oma lukunsa ovat sisätilojen korkoerot ja niihin asennettavat laitteet, kuten porrashissit.

ramppi   Columbi III -tasonostin

B) Liikkuuko asiakas kohteessa yksin vai avustajan kanssa

  • Mikäli asiakkaan on tarkoitus liikkua itsenäisesti, tarvitaan pidempi ja loivempi ramppi.
  • Jos asiakkaalla on avustaja ja/tai sähköavusteinen pyörätuoli, voidaan ramppi asentaa hieman jyrkemmäksi ja sitä kautta ehkä lyhyemmäksi kuin mitä 8 % nousukulma edellyttäisi.

C) Käytettävissä oleva tila

  • Usein rivi- ja kerrostaloissa on huoltotie lähellä sisäänkäyntiä, ja piha muutenkin ahdas, jolloin riittävän loivan rampin asentaminen asiakkaan omaan pihapiiriin ei onnistu.
  • Taloyhtiössä halutaan huomioida myös esteettiset asiat.

elementtiramppi

 

 

 

 

D) Saatavissa olevien apuvälineiden materiaalit

  • Valitettavan paljon näkee vielä liukkaista materiaaleista tehtyjä ramppiratkaisuja, jotka eivät miltään osin täytä lain hengen mukaista turvallisuuden tavoitetta.
  • Ongelmaksi ovat muodostuneet myös kestopuiset rampit, jotka asiakkaan tarpeen muuttuessa ovat hankalasti hävitettävää purkujätettä.

Tästä näemme, että päätöksenteko ei ole aivan yksinkertaista ja eri tahojen tarpeet poikkeavat toisistaan.

Yksi vakavasti otettava haaste Vammaispalvelulain toteuttamisessa on se, että tarvittavat muutostyöt toteutetaan ”pintaremonttina” eikä tarvittavaa kiinteistön peruskorjausta tehdä. Tällöin tehtyjen muutosten ”alla” saattaa vaania rakenteellisia ongelmia. Usein muutostöiden edetessä ilmenee myös vanhoja kosteusvahinkoja ja muita rakennevikoja, joiden korjaaminen ei periaatteessa kuulu kunnan toimialaan. Käytännössä onneksi kuitenkin on niin, että asiat pystytään ratkaisemaan tapauskohtaisesti.

Esimerkki 2:

Asiakas asuu omassa kiinteistössä, jossa kaikki pesutilat on sijoitettu kellariin, jyrkkien portaiden taakse. Rakennetaanko uudet pesutilat asuinkerrokseen?

  • On selvää, että tällainen parannus lisäisi asiakkaan omistaman kiinteistön arvoa, mutta sen ei pitäisi olla peruste tukihakemuksen hylkäämiselle. Harkinnassa pitäisi huolellisesti puntaroida asiakkaan todellinen tarve. Ja selvittää myös esim. porrashissin asentaminen yhtenä vaihtoehtona.
  • Porrashissin asentaminen voi ratkaista pesu- ja wc-tiloihin liittyviä ongelmia.
  • Sisätilojen henkilönostimet ja hissit mahdollistavat kulkemisen hygieniatiloihin, vaikka ne olisivat eri kerroksessa.
  • Kylpytiloihin liittyviä muutostöitä tehdään paljon ja tukipäätöksiä on eri kunnissa sekä hyväksytty että hylätty.

flexstep compact -hissiporras   roth mobeli -pikakahvat

Miten moniammatilliseen tarvekartoitukseen voisi valmistautua?

Kodin muutostöihin liittyvä tarvekartoitus on aina luonteeltaan neuvottelu. Asiakas on tehnyt tukihakemuksen ja kotikäynneillä arvioidaan tilanne ja tehdään ehdotus tarvittavista muutoksista.

Asiakkaan ja rahoittajan välille saattaa syntyä näkemyseroja. Kaikki asiakkaat tai omaiset eivät aina halua suostua ehdotettuihin muutostöihin (käytön helppous, esteettiset syyt, mahdolliset muutokset istutuksille, naapurien mielipiteet, omat ihmissuhteet, puolison näkemys yhteisen kodin muutoksista jne.). Kenenkään kotiin ei voida tehdä muutoksia ilman yhteistä sopimusta.

Tavoitteena on aina se, että asiakas näkisi kotinsa muutostyöt toivottuna ja myönteisenä asiana, joka helpottaa hänen päivittäisiä toimintojaan. Lähiomaisen pyytäminen mukaan kartoitukseen poistaa usein pelkoja ja epävarmuutta.

Seuraavassa muutama asia, joiden muistaminen lisää tarvekartoituksen sujuvuutta:

A) Noudatetaan lakia

  • On tärkeätä muistaa, että toiminnassa on aina noudatettava Vammaispalvelulakia.

B) Mittavat muutostyöt vaativat enemmän aikaa

  • Mittavat korjaukset ja muutokset aiheuttavat aina tarkempaa harkintaa.
  • Mitä suuremmat kustannusvaikutukset hankkeella on kunnalle, sitä enemmän aikaa prosessin läpiviemiseen kannattaa varata – ei ole tavatonta, että asian käsittely vie vuosia.

C) Kompromissien hyväksyminen

  • Tiukka vetoaminen oman asian oikeutukseen saattaa tuottaa pettymyksen – aina ei saa tahtoaan läpi niin kuin oli ehkä aluksi suunnitellut
  • Kohtuullisella kompromissilla työt tehtäisiin nopeammin ja asiakas pääsisi hyödyntämään apuvälineitään nopeammin.
  • Hylkäävä tukipäätös ei välttämättä muutu edes hallinto-oikeudessa.

D) Ikäihmisten ymmärtäminen

  • Nykytrendin mukaan myös ikäihmiset ovat mielellään nuorekkaita ja terveitä – ainakin muutaman tunnin ajan, eli juuri silloin kun heidän elämäntilannettaan ollaan arvioimassa.
  • Ketterästi liikkuva vanhus antaa ylipositiivisen kuvan terveydestään ja viranhaltijat saavat väärän käsityksen asiakkaan kokonaistilanteesta.
  • Seurauksena voi olla, että tehty hakemus hylätään sillä perusteella, että asiakas on niin hyväkuntoinen – vaikka hän seuraavana päivänä tuskin pääsee sängystä ylös.
  • Näin saattaa muutostyö, kuljetustuki tms. jäädä saamatta, vaikka siihen olisi kaikki lääketieteelliset ja fysiologiset perusteet olemassa.

E) Kuntien erilaiset käytännöt

  • Ikäihmisten kohdalla muutostöiden käsittelyprosessi vaihtelee kovasti eri kunnissa.
  • Lain mukaan hyväksyttyyn tukipäätökseen edellytetään diagnosoitua sairautta tai vammaa – ikä ei sinänsä ole vamma.
  • Tosin nykyään yhä useammin kunnat myöntävät myös ikääntyville samat palvelut kotona asumisen tulemiseen kuin sairaille ja vammautuneille.

F) Varallisuuden vaikutus päätöksentekoon

  • Joskus neuvotteluissa nousee esille myös kysymys tuloista – asiakkaalla voi olla esimerkiksi suuriakin osinkotuloja, jotka voivat johtaa kielteiseen tukipäätökseen.
  • Kielteisen tukipäätöksen jälkeen hyvävarainen asiakas voi halutessaan hankkia tarvitsemansa apuvälineet omalla kustannuksellaan.
  • Muu omaisuus, kuten huoneisto tai omakotitalo, ei vaikuta asiakkaan oikeuteen saada Vammaispalvelulain mukaisia palveluita.
  • Vielä ei asiakkaan omaisuutta käytetä maksuihin, mutta saattaa olla, että palveluasumisen kustannusten noustessa jollakin suunnittelupöydällä on jo kaavailtu asiakkaan varojen ”tehokkaampaa” käyttöä kustannusten kattamiseen. Aika näyttää kuinka käy – mutta tämän vaihtoehdon toteutumista tuskin yksikään asiakas toivoo.

Edellä on lyhyesti kuvattu tilanteita, joita pohditaan päivittäin eri kunnissa. Aihe ja siihen liittyvä problematiikka ovat aina yksilöllisiä. Siksi laajat, yleisluontoiset määräykset eivät kaikissa tilanteissa toimi.

Tyypillinen haaste on ramppi, jonka asentaminen määräysten mukaiseen nousukulmaan ei aina ole mahdollista asennuskohteen erityispiirteistä johtuen. Tällöin on pohdittava, kumpi on parempi – ei lainkaan ramppia vai hiukan määräyksiä jyrkempi ja/tai lyhyempi ramppi, joka kuitenkin toimii, on turvallinen ja helpottaa asiakkaan päivittäistä liikkumista.

Tärkeintä mielestämme on, että asiakkaan elämäntilannetta helpotetaan kaikin mahdollisin keinoin. Usein vanha kunnon talonpoikaisjärki on se keino, jolla oikeat ratkaisut löytyvät.

EN-tiimi

Mainokset

Kuinka jyrkkä on loiva?

Puhuttaessa rampeista pohditaan usein sitä, mikä olisi sopiva nousukulma ja rampin pituus. Tyypillinen kysymys on se, eikö esim. katukuvassa näkyviä, portaiden päälle asennettavia lastenvaunuramppeja voisi asentaa myös rintamamiestaloihin rollaattori- tai pyörätuolirampeiksi. Kysymyksen takana lienee ajatus siitä, että pieni ramppi istuisi paremmin rakennuksen julkisivuun eikä näkyisi niin selvästi esim. naapuriin. Kysymys on ymmärrettävä, mutta turvallisuuden nimissä on todettava, että liian lyhyttä ja jyrkkää ramppia ei pidä asentaa.

Ylipäätään rampin kaltevuudesta/nousukulmasta ja riittävästä pituudesta on erilaisia mielipiteitä ja ohjeistuksia. Siksi onkin ehkä hyvä hieman avata tätä termistöä.

Rampin pituuden määrittelyyn liittyviä tekijöitä

Korkoero
= rampin maaluiskan pään ja lähtötason välinen korkeusero

Nousukulma
= korkeuseron suhde vaakasuoraan matkaan

Seuraavassa esimerkkejä korkoeroista ja erilaisista nousukulmista:

kaltevuuselementtiramppi

Huomioitavaa:

  • Taulukossa annetut metrimäärät ovat laskevaa ramppia.
  • Mikäli ramppi on pidempi kuin 6 m, on rampin keskivaiheille asennettava lepotaso.
  • Koskaan ei pitäisi ylittää 20 %:n nousukulmaa!

 

Seuraavassa kaava, jos halutaan laskea rampin pituuksia muilla korkoeroilla:

korkoero (cm) ÷ nousukulma (%) = tarvittavan rampin pituus

Esimerkiksi 75 cm:n korkoero:
75 ÷ 8 = 9,37 eli tarvitaan n. 9,4 m laskevaa ramppia.

elementtiramppi

Rampin mitoitus uudisrakentamisessa

Uudiskohteissa on nykyään jo suunnitteluvaiheessa huomioitu esteettömyyteen liittyvät asiat melko hyvin. Näin helpotetaan erilaisten käyttäjäryhmien liikkumista ja toimimista rakennetussa ympäristössä. Äidit lastenvaunuineen, rollaattorin käyttäjät ja muutoin liikuntarajoitteiset henkilöt saavat helpotusta ja turvaa liikkumiseensa.

Uudiskohteissa on määritelty rampin kaltevuussuhteeksi 1:12 eli 10 cm:n korkoero edellyttää vähintään 120 cm:n ramppia. Tämän laskutavan mukaan esimerkiksi 0,5 metrin korkoero vaatii 6 metrin laskevaa ramppia, ja myös lepotason, joka tarjoaa turvallisen paikan pysähtymiselle ja levähtämiselle.

Uudiskohteiden ja julkisten tilojen mitoitusohjeet perustuvat siihen, että käyttäjille pyritään luomaan mahdollisimman tasavertaiset edellytykset itsenäiseen toimintaan. Ramppien on oltava riittävän loivia sellaisillekin henkilöille, jotka itse kelaavat pyörätuolia ja/tai saavat apua liikkumiseen vain vähän. Vaatimukset saattavat tuntua turhan tiukoilta tilanteissa, joissa rampin käyttäjä saa huomattavaa apua liikkumiseensa (avustaja/moottoroidut apuvälineet) ja pärjäisi jyrkemmälläkin rampilla. Toki kulkeminen on aina helpompaa loivemmalla rampilla, mutta joskus esim. tilanpuutteen vuoksi olisi perusteltua asentaa määräyksiä jyrkempi ramppi.

Rampin mitoitus saneerauskohteissa

Määräysten mukaisen nousukulman saavuttaminen muuttuu huomattavasti haasteellisemmaksi, kun ryhdytään järjestämään kulkua vaikkapa rivi- tai kerrostaloon, jossa korkoero saattaa olla vain 50–70 cm, mutta sopivaa paikkaa rampille ei tahdo löytyä.

Haaste: Pelastustiet
Usein rakennuksen edessä on pelastustie, jota ei saa tukkia. Ramppia pitäisi tilan puutteen vuoksi lyhentää, ilman että rampista tulee liian jyrkkä.

Ratkaisu:
Hyödynnetään monimuotoisia ramppielementtejä ja käännetään ramppi 90 asteen kulmaan tai U-muotoon. Ja näin saadaan pituutta pienempään tilaan.

Haaste: Yksityisyys
Vaikka ymmärrystä ja hyväksyntää esteettömyydelle löytyisikin, ei kukaan ilahdu suunnitelmasta, jossa ramppi asennetaan oman ikkunan alle ja vieläpä korkeudelle, josta näkee suoraan sisälle.

Ratkaisu:
Rakennetaan esimerkiksi U-muotoinen ramppi tai lyhennetään ramppia, jos mahdollista.

Haaste: Kiinteistön huoltotyöt
Rampin suunnittelussa on hyvä huomioida myös se, ettei ramppi ole este kiinteistön pakollisille huoltotöille, esim. lumitöille.

Ratkaisu:
Valitaan ramppiratkaisu, joka ei ole esim. lumitraktorin kulkuväylällä. Tämä voi johtaa rampin lyhentämiseen ja jyrkentämiseen. Lyhyet minirampit voidaan varustaa myös saranoilla, jolloin ramppi voidaan nostaa pystyyn pois huoltotöiden tieltä.

Rampin asennuksessa huomioitavaa

Toimitamme ja asennamme rampit yhdessä sovitun suunnitelman mukaisesti hyvää asennustapaa noudattaen. Kunnioitamme asiakkaan kotia ja omaisuutta.

1. Omilla työmaillamme noudatamme 10 % sääntöä, mikä tarkoittaa sitä, että alustavan suunnittelun pohjana käytämme kaltevuussuhdetta 1:10. Eli karkeasti arvioiden 1 metrin korkoero vaatii 10 metriä laskevaa ramppia. Lopullisen rampin pituus määräytyy aina tarkemmassa, asennuskohteessa suoritettavassa mittauksessa.

2. Hyödynnämme kuntoutusalan ammattilaisten apua/lausuntoja. Huomioimme asiakkaan yksilöllisen elämäntilanteen ja omatoimisen liikuntakyvyn.

3. Asiakkaan tapaaminen mittausvaiheessa on tärkeää. Asiakkaalla on oikeus tietää tarkasti, millainen ratkaisu hänelle ollaan asentamassa.

4. Rampin pituuteen ja asennuksen kokoonpanoon vaikuttaa merkittävästi myös se, käyttääkö asiakas ramppia päivittäin itsenäisesti vai harvemmin ja yhdessä avustajan kanssa.

  • Mikäli asiakas liikkuu aina avustajan kanssa, voidaan kohteeseen valita hieman suosituksia lyhyempi ja jyrkempi ramppi, kunhan huomioidaan rampin pituutta rajoittavat seikat sekä ympäristön asettamat vaatimukset.
  • Avustajaa käytettäessäkin nousukulmalla on rajansa, sillä liian jyrkkä ramppi muodostuu turvariskiksi. Esimerkiksi 1 metrin korkoeroon ei tulisi asentaa alle 5–6 metrin ramppia.

5. Käytännössä joudumme tekemään myös kompromisseja eikä aiemmin mainittuja nousukulmia aina kyetä toteuttamaan. Asennuskohteen maasto saattaa aiheuttaa poikkeamia suositusten mukaisiin jyrkkyyksiin. Mutta turvallisuus on aina etusijalla – siitä emme tingi!

6. Toisaalta asennamme myös määräyksiä loivempia ramppeja, mikäli se auttaa asiakasta liikkumaan itsenäisesti rampilla.

Turvallisuus Nro 1!

Nousukulman lisäksi rampeissa on muitakin turvallisuuteen liittyviä teknisiä seikkoja, jotka on syytä huomioida suunnittelussa ja asennuksessa.

1. Kulkupinta

Rampin kulkupinta ei saa olla liukas! Suomen sääolosuhteissa esimerkiksi tasainen puu-, vaneri- tai metallipinta muodostavat liukastumis- ja kaatumisriskin. Itse kelaavalle jarrutus alaspäin liikuttaessa vaikeutuu ja ylöskelaaminen saattaa olla jopa mahdotonta märkien lehtien tai lumen ja jään vuoksi. Turvallinen kulkupinta on karkea ja mieluiten sellainen, että lumi ja jää pääsevät rampin läpi.

2. Kaiteet

Kaiteet koetaan usein tarpeettomaksi tai jopa kosmeettiseksi haitaksi. Niiden päätarkoitus on kuitenkin taata turvallinen liikkuminen rampilla. Henkilön, joka liikkuu sähköpyörätuolilla ja jonka pään liikkeet ovat rajalliset, on helpompi ohjata apuvälinettään, kun kaiteet ovat molemmilla puolilla ja nähtävillä.

Kerrostaloissa kaiteiden toisena tarkoituksena on helpottaa rampin havaitsemista. Jos rampissa on vain matalat luistosuojat reunoilla, on vaarana, että muut asukkaat kompastuvat ramppiin, varsinkin pimeällä.

Kaiteista on hyötyä myös itse kelaaville henkilöille. Kaiteista käsin vetämällä voi helpottaa rampilla liikkumistaan, mikäli käsien kunto sallii sen.

Määräys, kokemus vai maalaisjärki?

Näihin nousukulma-asioihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Käyttäjän tarpeet ja toimintaedellytykset sekä asennuskohteen erityispiirteet luovat lähtökohdan, johon haetaan ratkaisua erilaisilla tuoteratkaisuilla turvallisuus- ja viranomaisohjeita noudattaen. Kannattaa hyödyntää muiden hyviä kokemuksia ja kysyä asiantuntijoilta neuvoa.